Tekstit

Näytetään tunnisteella Kemiönsaari merkityt tekstit.

Uusi vuosi yksin – määmatka Örön saarelle!

Kuva
Örö - saaristomeren aarre *  majoitus saatu: Visit Örö   Tällä kertaa kerron tuoreimmasta määmatkastani, jonka tein uutena vuotena Örön saarelle . Örön linnakesaari sijaitsee Saaristomerellä noin 15 km Kemiönsaaresta etelään. Saari avattiin yleisölle vasta 2015 sen siirtyessä puolustusvoimilta Metsähallitukselle. Nykyään se kuuluu saariston ainutlaatuiseen kansallispuistoon . Kohteeseen pääsee ainoastaan vesitse ja venematka Kasnäsin satamasta kestää noin 45 minuuttia .   Kun vierailin ensimmäistä kertaa  Örössä  elokuussa 2020, rakastuin siihen heti. Tunsin löytäneeni saarelta paikkani ja t iesin, että haluan tuntea jalkojeni alla nämä kalliot toisen ja kolmannenkin kerran. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus nähdä saari talvisaikaan uuden vuoden aattona, en epäröinyt hetkeäkään.    Tämä on juuri se kaipaamani lempeämpi tapa viettää vuoden vaihtumista – ajattelin. Kaksi yötä Örössä tekisi hyvää. Halusin myös juhlia uutta vuotta ensimmäistä kertaa yksin, omassa rauhassani. Tehdä juhlas