Lempeämpi minä

Örö - saaristomeren aarre *  majoitus saatu: Visit Örö   Tällä kertaa kerron tuoreimmasta määmatkastani, jonka tein uutena vuotena Örön saarelle . Örön linnakesaari sijaitsee Saaristomerellä noin 15 km Kemiönsaaresta etelään. Saari avattiin yleisölle vasta 2015 sen siirtyessä puolustusvoimilta Metsähallitukselle. Nykyään se kuuluu saariston ainutlaatuiseen kansallispuistoon . Kohteeseen pääsee ainoastaan vesitse ja venematka Kasnäsin satamasta kestää noin 45 minuuttia .   Kun vierailin ensimmäistä kertaa  Örössä  elokuussa 2020, rakastuin siihen heti. Tunsin löytäneeni saarelta paikkani ja t iesin, että haluan tuntea jalkojeni alla nämä kalliot toisen ja kolmannenkin kerran. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus nähdä saari talvisaikaan uuden vuoden aattona, en epäröinyt hetkeäkään.    Tämä on juuri se kaipaamani lempeämpi tapa viettää vuoden vaihtumista – ajattelin. Kaksi yötä Örössä tekisi hyvää. Halusin myös juhlia uutta vuotta ensimmäistä kertaa yksin, omassa rauhassani. Tehdä juhlas

  Oletko sinäkin joutunut  piiloutumaan suojamuurin taakse?  Tämä runo kuvaa hyvin sitä kehitystä, jota tämä lempeyden matka on minussa saanut aikaan. Vuosia yritin piilottaa herkkyyttäni ja haavojani. Yritin peittää traumaoireet, kuten paniikki- ja ahdistushäiriön, masennuksen ajanjaksot, unettomuuden ja syvät epäonnistumisen tunteet.  Pakenin pahaa oloani suorittamiseen ja yritin olla jotain muuta. Paiskin töitä ja uhmasin jatkuvasti jaksamistani. Treenasin kovaa ja halusin menestyä kaikilla niillä elämän osa-alueilla, joihin pystyin itse vaikuttamaan. Vaikeimpina aikoina rakentamani suojakuori oli niin vahva, että välillä minut ymmärrettiin vääriin ja luultiin koppavaksi. Todellisuudessa kyse oli aivan muusta - en vain pystynyt päästämään ihmisiä lähelleni eikä voimavarat riittäneet sosiaalisiin tilanteisiin. Muurieni suojassa kävin läpi omaa näkymätöntä taisteluani ja yritin parhaani mukaan selviytyä. Aika ajoin uskalsin laittaa itseni alttiiksi myös rakkaudelle, huomatakseni joka

Syleilyssäsi Tiedätkö sen tunteen, kun antautuu luonnon syleilyyn? Tämä runo on syntynyt sellaisesta hetkestä. Tämä on myös yksi ihan ensimmäisistä runoistani ja nyt se sai hieman uuden muodon ja ilmeen. Luonto on tärkeä lempeyden lähteeni ja se inspiroi myös kirjoittamaan. Luonnossa minä voimaannun - se hoitaa, kannattelee, kuuntelee ja hellii mieltä sekä kehoa. Luonto ei koskaan jätä yksin. Luonnossa oleminen auttaa minua pysähtymään ja olemaan läsnä tässä hetkessä. Samalla se muistuttaa elämän syklisyydestä - näin kesällä se puhkeaa täyteen loistoonsa, mutta pian tulee taas aika hiljentyä ja kääntyä sisäänpäin ihan pieneksi.  Ja tässäkin asiassa luonto on viisas ja me voimme ottaa siitä itsekin mallia.  Luonnossa myös aistit heräävät. Voi kuunnella, koskettaa ja tuntea, haistaa ja maistaa kaiken sen, mitä ympärillämme on - hetket luonnossa tekevät elämästä rikkaampaa ja tasapainoisempaa. Ja muistathan, että luonto löytyy yllättävänkin läheltä. Ei tarvitse lähteä kauas ja syvälle met

  Kun toipumisesta tulikin    loppuelämän projekti Ihana kirjoittaa tänne taas pienen hiljaiselon jälkeen. Voinnin kanssa on ollut viime viikkoina taas enemmän haasteita ja voimavarat on täytynyt keskittää toipumiseen sekä opiskeluihin. Joten kiitos, kun olet mukana. <3 Pitkien tutkimusten ja epätietoisuuden jälkeen sain maaliskuun alussa reumatologian erikoislääkäriltä vahvistuksen:  sairastan fibromyalgiaa. Silloin oli pakko hetkeksi pysähtyä ja hengähtää. Nyt olen ehtinyt jäsennellä tietoa omassa mielessäni ja kehossani, joten on aika jakaa ajatuksia ja tunteitani myös teille.  Diagnoosin myötä löytyi viimein selitys sille, miksi ylikunnon oireet ovat pitkittyneet eivätkä ole helpottaneet yli vuoden mittaisesta levosta huolimatta. Kiinnostavaa on myös se, että fibromyalgia on todennäköisesti puhjennut kehossani jo nuoruudessa, mutta ylikunnon, uupumuksen ja etenkin liikkumattomuuden seurauksesta tilanne on päässyt äitymään pahaksi.   Fibromyalgia on oletettavasti ollut myös her

 Villa Aurinko Vuosi sitten näihin aikoihin olin henkisesti ja fyysisesti vielä pohjalla. Olin jäämässä juuri pitkälle sairauslomalle ja olin keräilemässä voimia perheeni kotipaikalla Kemiönsaarella. Silloin en vielä osannut aavistaa, millainen lämmin muutoksen tuuli elämäni läpi oli pian pyyhkäisemässä  –  ja mitä kaikkea ihanaa se oli vielä tuomassa tullessaan.  Maaliskuussa 2020 alkoi kuitenkin tapahtua ja otin ensimmäisen merkittävän askeleeni kohti konkreettista elämänmuutosta sekä lempeämpää elämää: tein päätöksen, että aion muuttaa kevään aikana kaupungista pysyvästi saaristoon. Kaikesta väsymyksestä, kivuista ja surusta huolimatta, aloitimme yhdessä isäni kanssa projektin nimeltä Villa Aurinko – sen nimen olin päättänyt antaa tulevalle kodilleni. Nimi kuvasti sitä uutta alkua, valoa ja energiaa, jota yhteinen projektimme toipumiselleni antoi heti ensimmäisestä ajatuksesta alkaen.  Pysähtyminen perusasioiden äärelle Villa Aurinko on pieni keltainen 50-luvun rintamamiestalo, joka

Uupuminen erityisherkän silmin Viime viikolla kirjoittelin erityisherkkyydestä – siitä, mitä se on ja miten se näkyy omassa arjessani. Mikäli erityisherkkyys ei ole aiheena tuttu, suosittelen lämpimästi tutustumaan aiempaan postaukseen ennen tähän syventymistä. Pääset lukaisemaan sen helposti  tästä .    Tällä kertaa käsittelen uupumista ja etenkin työelämässä jaksamista erityisherkkyyden näkökulmasta . Lisäksi jatkan sen pohtimista, miksi me herkät olemme alttiimpia kuormittumiselle ja kerron, millaisin keinoin olen oppinut kuuntelemaan sekä suojelemaan herkkyyttäni  paremmin. Herkän sisäinen tunnemyrsky   Erityisherkälle uupuminen ja ylikuntoon sairastuminen   ovat olleet hyvin haastavia kokemuksia. Syistä sairastumiseni taustalla voit lukea tarkemmin täältä .  Pahimpina hetkinä sisäistä tunnemyrskyäni oli vaikea sanoin edes kuvailla. Se oli kuin aavan meren valtoimenaan riehuva aallokko, joka myrskytuulen riepottelemana paiskautui  sellaisella voimalla  kallioiden seinämiin, e