Minun tarinani

 

Minun tarinani


Kuva: Emmi Kiesvaara

Hei, olen Annukka – kolmekymppinen erityisherkkä, sosiaalinen introvertti ja toipuva ylisuorittaja. Sairastan myös kipu- ja uupumusoireyhtymää eli fibromyalgiaa sekä kroonista väsymysoireyhtymää me/cfs:ää.

Syksyllä 2019 henkinen ja fyysinen kuntoni romahti: sain ylikunto ja uupumus diagnoosit. Elämäni pysähtyi kertaheitolla. Romahdusta oli edeltänyt jo useampi haastava vuosi, kun suoritin unettomuudesta huolimatta elämääni sen jokaisella osa-alueella. Mukauduin elämään jatkuvan stressin alla, kunnes alituinen arjesta selviytyminen vei viimeisetkin voimavarat.

Silloin käynnistyi kokonaisvaltainen elämänmuutos, arvojen ja identiteetin muutos sekä itsensä etusijalle laittaminen – ensimmäistä kertaa elämässäni. Halusin opetella olemaan sinut itseni ja menneisyyteni kanssa, päästämään irti vanhoista traumoista ja luopumaan kaikista ulkopuolelta tulevista odotuksista.

Ylikunto-oireiden pitkittyessä, ja laaja-alaisten tutkimusten jälkeen, sain alkuvuodesta 2021 myös fibromyalgia diagnoosin, joka loppuvuodesta 2022 täydentyi me/cfs-diagnoosilla. Näiden jälkeen toipumiseenkin on täytynyt asennoitua sellaisena loppuelämän projektina.
 
Asun nykyään saaristossa, meren rannalla ja luonnon rauhassa. Ajankohtaista elämässäni on pysähtyminen ja lempeämpi elämäntyyli. Rakastan rutiineja, kiireetöntä arkea ja hitaita aamuja. Nautin yksinolosta, mutta ystävät ja perhe ovat myös arjessani vahvasti läsnä. 
Matkustelun ja kirjoittamisen lisäksi sydäntäni on lähellä jooga, maalaus, lukeminen, musiikin kuuntelu ja luonnossa liikkuminen. Ennen sairastumistani aktiivinen urheilu oli henkireikäni. Meri on myös itselleni tärkeä elementti – voin istua tunteja hiljaa sen aaltoja kuunnellen ja kaukaisuuteen katsoen. Kesäisin aloitan päiväni aamu-uinnilla ja talvisin hoidan kehoani avannossa. 

Ensimmäiseltä koulutukseltani olen kulttuurituottaja ja ennen sairastumistani työskentelin usean vuoden ajan teatterin parissa sekä tv- ja elokuva-alalla. Etenkin urani ensimmäiset vuodet kehitin ammatillista osaamistani määrätietoisesti, kunnianhimoisesti ja nousujohteisesti. Yritin vuosien aikana monesti hellittää tahtia, mutta sisäinen suorittajani piti aina tiukasti pintansa. Nyt olen viimein oppinut ottamaan tähän kaikkeen etäisyyttä. Tarinaani on alkanut kirjoittaa aivan uudenlainen minä – uudenlaisine elämänarvoineen.

Keväällä 2022 jätin kuitenkin kulttuurialan taakseni ja perustin oman hyvinvointialan yrityksen: Lempeämpi minä. Olen kouluttautunut joogaopettajaksi ja ratkaisukeskeiseksi hyvinvointivalmentajaksi eli life coachiksi. Tällä hetkellä elän omannäköistä digiyrittäjän arkea terveyteni ehdoilla ja tarjoan jooga- ja valmennuspalveluita verkossa.

Syvemmin pääset tutustumaan tarinaani blogitekstien myötä, mutta kaiken ydin on lyhykäisyydessään itsensä kuuntelemisen tärkeydessä ja siinä, että uskaltaa luopua suunnitellusta elämästä saadakseen sen elämän, mikä meitä todella odottaa. Onnellisuutta en myöskään enää tavoittele, vaan uskon, että se löytää luoksemme, kun elää hyvinvoivaa, tasapainoista ja etenkin oman itsensä näköistä elämää. 

Tarinani keskiössä on myös merkityksellisen elämän pohtiminen, henkisten haavojen parantaminen ja rajoittavien uskomusten purkaminen sekä oman voiman äärellä oleminenJa etenkin se, miten kaiken tämän myötätuulessa voi löytää lempeämmän tavan elää. Tämä on tarina lempeämmästä minusta. 

Onni on elää omannäköistä elämää.

Kommentit