Lempeämpi minä

Krooninen väsymysoireyhtymä    Yli kahdeksan kuukauden kestäneet tutkimukset on saatu vihdoin siltä osin päätökseen, että uusi diagnoosi on selvillä – elämänkumppanina kulkee nyt mukana myös me/cfs eli krooninen väsymysoireyhtymä.  Uutinen ei tullut yllätyksenä, sillä ensimmäisen kerran kuulin sairauden nimen mainittavan puolitoistavuotta sitten, kun reumatologi vahvisti fibromyalgiadiagnoosini:  ”Todennäköisesti osa oireistasi liittyy krooniseen väsymysoireyhtymään, mutta se on sitten oma prosessinsa.”  – muistan asiantuntevan reumalääkärin todenneen hieman ohimennen.   Jo pelkästään fibromyalgiassa oli siinä kohtaa sen verran hyväksymistä, että en itsekään antanut toiselle sairaudelle tilaa mielessäni, vaan lähdin etsimään tietoa ja kuntoutumaan fibromyalgia edellä.Ja vaikka kakkosdiagnoosi olikin odotettava vieras, on matka tähän ollut silti pitkä ja raskas. Mitä sitten tapahtui? Tänä vuonna alkuvuodesta 2022 tilanteeni ja oireeni kuitenkin pahenivat yrittäessäni palata pitkältä o

  Oletko sinäkin joutunut  piiloutumaan suojamuurin taakse?  Tämä runo kuvaa hyvin sitä kehitystä, jota tämä lempeyden matka on minussa saanut aikaan. Vuosia yritin piilottaa herkkyyttäni ja haavojani. Yritin peittää traumaoireet, kuten paniikki- ja ahdistushäiriön, masennuksen ajanjaksot, unettomuuden ja syvät epäonnistumisen tunteet.  Pakenin pahaa oloani suorittamiseen ja yritin olla jotain muuta. Paiskin töitä ja uhmasin jatkuvasti jaksamistani. Treenasin kovaa ja halusin menestyä kaikilla niillä elämän osa-alueilla, joihin pystyin itse vaikuttamaan. Vaikeimpina aikoina rakentamani suojakuori oli niin vahva, että välillä minut ymmärrettiin vääriin ja luultiin koppavaksi. Todellisuudessa kyse oli aivan muusta - en vain pystynyt päästämään ihmisiä lähelleni eikä voimavarat riittäneet sosiaalisiin tilanteisiin. Muurieni suojassa kävin läpi omaa näkymätöntä taisteluani ja yritin parhaani mukaan selviytyä. Aika ajoin uskalsin laittaa itseni alttiiksi myös rakkaudelle, huomatakseni joka

  Kun toipumisesta tulikin    loppuelämän projekti Ihana kirjoittaa tänne taas pienen hiljaiselon jälkeen. Voinnin kanssa on ollut viime viikkoina taas enemmän haasteita ja voimavarat on täytynyt keskittää toipumiseen sekä opiskeluihin. Joten kiitos, kun olet mukana. <3 Pitkien tutkimusten ja epätietoisuuden jälkeen sain maaliskuun alussa reumatologian erikoislääkäriltä vahvistuksen:  sairastan fibromyalgiaa. Silloin oli pakko hetkeksi pysähtyä ja hengähtää. Nyt olen ehtinyt jäsennellä tietoa omassa mielessäni ja kehossani, joten on aika jakaa ajatuksia ja tunteitani myös teille.  Diagnoosin myötä löytyi viimein selitys sille, miksi ylikunnon oireet ovat pitkittyneet eivätkä ole helpottaneet yli vuoden mittaisesta levosta huolimatta. Kiinnostavaa on myös se, että fibromyalgia on todennäköisesti puhjennut kehossani jo nuoruudessa, mutta ylikunnon, uupumuksen ja etenkin liikkumattomuuden seurauksesta tilanne on päässyt äitymään pahaksi.   Fibromyalgia on oletettavasti ollut myös her

Fibromyalgia Pitkien tutkimusten ja epätietoisuuden jälkeen sain viime viikolla reumalääkäriltä vahvistuksen: sairastan fibromyalgiaa.  Sairaus on nyt osa minua ja se on hyväksyttävä. Sen kanssa on opeteltava kulkemaan yhteistä matkaa. Kuunneltava tarkasti kehon viestejä ja pidettävä huoli rajoista. Läsnä on ajoittain huoli tulevasta, voimattomuus ja suru menetetystä. Toisaalta haluan uskoa muutoksen voimaan, kulkea lempeydellä uutta kohti ja olla rohkea - kivuista ja muista haasteista huolimatta. Toipumisesta tulikin nyt sitten tällainen loppuelämän projekti, mutta matkani lempeämpään elämään jatkuu! Näistä ajatuksista syntyi tämä runo. Pystytkö samaistumaan? <3 Fibromyalgia on krooninen kipu- ja uupumusoireyhtymä, jossa keskushermostossa ja kipuradoissa on pysyvä säätelyhäiriö. Tulen kirjoittamaan tarkemmin aiheesta ja tuntemuksistani tänne blogiin hieman myöhemmin. Lempeää viikonloppua juuri sinulle! Psst. Pidän pienen kirjoitustauon täällä blogin puolella terveyteen

 Villa Aurinko Vuosi sitten näihin aikoihin olin henkisesti ja fyysisesti vielä pohjalla. Olin jäämässä juuri pitkälle sairauslomalle ja olin keräilemässä voimia perheeni kotipaikalla Kemiönsaarella. Silloin en vielä osannut aavistaa, millainen lämmin muutoksen tuuli elämäni läpi oli pian pyyhkäisemässä  –  ja mitä kaikkea ihanaa se oli vielä tuomassa tullessaan.  Maaliskuussa 2020 alkoi kuitenkin tapahtua ja otin ensimmäisen merkittävän askeleeni kohti konkreettista elämänmuutosta sekä lempeämpää elämää: tein päätöksen, että aion muuttaa kevään aikana kaupungista pysyvästi saaristoon. Kaikesta väsymyksestä, kivuista ja surusta huolimatta, aloitimme yhdessä isäni kanssa projektin nimeltä Villa Aurinko – sen nimen olin päättänyt antaa tulevalle kodilleni. Nimi kuvasti sitä uutta alkua, valoa ja energiaa, jota yhteinen projektimme toipumiselleni antoi heti ensimmäisestä ajatuksesta alkaen.  Pysähtyminen perusasioiden äärelle Villa Aurinko on pieni keltainen 50-luvun rintamamiestalo, joka

Villa Aurinko Tällä viikolla tulen kirjoittamaan blogiin rakkaasta kodistani, Villa Auringosta. Muutto saaristoon on ollut merkittävin askeleeni kohti lempeämpää elämää  – ja samaisesta aiheesta synty myös tämä runo. Mitä koti merkitsee sinulle? Onko koti sinullekin turvapaikka ja voimanlähde? Lempeää uutta viikkoa! <3

 Hellittämisen vaikeus   Tällä kertaa kerron siitä, mitä elämässäni tapahtui sen jälkeen, kun uuvuin ja sain ylikunto diagnoosin lokakuussa 2019. Jos ylikunto ei ole sinulle vielä tuttu, voit lukea aiheesta ja sen hoidosta tarkemmin  täältä .   Olen saanut rohkaisevien kiitosviestien lisäksi kysymyksiä siitä, miten lähdin sairastumisen jälkeen palautumaan , ja miten prosessi eteni sekä miten lähdin rakentamaan uudenlaista lempeämpää elämää ? Näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan seuraavaksi ja kirjoitan myös neljästä elämänkriisin vaiheesta , jotka olen käynyt läpi toipumismatkani varrella.   Elämänkriisi Terveyden menettäminen järisytti rajusti elämäni tasapainoa ja aiheutti kriisitilanteen . Muistan edelleen lääkärin totisen ilmeen ja sanat: "tämä täytyy ottaa vakavasti, sinun on pakko pysähtyä". Vähintään puolen vuoden urheilukielto tuntui sillä hetkellä maailmanlopulta. Elämämuutos oli niin suuri, etten pystynyt käsittämään sitä, en hyväksymään enkä hallitsemaan henkise