Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Kun en enää jaksanut olla reipas - syitä sairastumisen taustalla ja irti päästäminen

Kuva
  Kuva: Inka Kiuru Sisäänpäin kääntyminen Kun nyt mietin syksyä 2019 – aikaa, jolloin sairastuin – näen, miten se oli monella tapaa voimakasta sisäänpäin kääntymisen aikaa. Olin todella tyytymätön elämääni enkä nähnyt valoa edessäni. Ja tietämättäni silloin oli alkamassa elämäni toistaiseksi vaikein vuosi ja se heijastui nopeasti myös ihmissuhteisiini. Aloin sulkeutua omaan selviytymiskuplaani.   Sulkeutumista edelsi loppukesän kynnyksellä kokemani sydänsuru – jälleen kerran olin joutunut pettymään rakkaudessa, kun lupaavalta tuntunut suhde päättyi ennen kuin kunnolla alkoikaan. Pettymys oli kova ja valahdin hetkessä hyvin syviin vesiin, mieleni sekä kehoni musertuivat. Ajauduin kokonaiseksi viikonlopuksi tietynlaiseen voimattomuuden tilaan ja pimeyteen – pystymättä puhumaan, syömään tai nukkumaan. Istuin vain hiljaa vanhempieni kotona, musiikit korvillani ja katsoin merelle tyhjä katse kasvoillani. Tuntui, että kaikki fyysiset voimat oli vedetty kerralla minusta pois. Läheise...

Kun puhuu toisesta selän takaa, mietitään hetki - onko siihen varaa?

Kuva
Ajatuksia uudelle viikolle  Emme aina voi tietää, mitä toinen käy omassa elämässään läpi ja millainen sisäinen kamppailu pinnan alla on käynnissä.  Tuntuu välillä siltä, että liian helposti sorrumme spekuloimaan tai tekemään omia johtopäätöksiä - ehkä jopa jakamaan niitä myös eteenpäin.  Sen sijaan voisimme keskittyä lisäämään ymmärrystä ja lempeyttä toisiamme kohtaan. Kunnioitetaan sitä, mitä emme tiedä ja luotetaan siihen, että jokainen yrittää parhaansa. Mitä tunteita runot sinussa herättävät?

Uneton aamuyö ja hellittäminen

Kuva
  Runoja   Unettomina aamuöinä usein parasta on vain rauhassa keskittyä hengitykseen, sulkea silmät ja levätä.  Lepo auttaa palauttamaan voimia, vaikka ei uneen asti pääsisikään. Ja kun keho on kovilla, muistetaan lempeys - etenkin silloin. Hellitään ja hellitetään.  

Sanojen eheyttävä voima

Kuva
  tarinan alkusanat Voisinpa palata tämän kuvan hetkeen ja tunnelmaan, satumaisen kauniiseen kesäiltaan. Tuntea lämpimän kallion käsieni alla ja katsoa kuinka viimeiset auringonsäteet väreilevät veden pinnassa. Huokaista helpotuksesta. Kirjoittaessani tätä on harmaa tammikuun päivä ja aika tuntuu pysähtyneen. Uusi vuosi on alkanut jälleen kipuillen voinnin kanssa – kunto on ottanut rajusti takapakkia jo muutamaan otteeseen kuluneiden viikkojen aikana. Ja vaikka uupumus ja ylikunto diagnooseista on kulunut reilu vuosi, olen edelleen toipilas ja tarvitsen lepoa päivittäin. Keho reagoi tällä hetkellä herkästi pieneenkin fyysiseen ja henkiseen rasitukseen. Lihassäryt, kuumeilu, korkeat leposykkeet, uniongelmat ja kokonaisvaltainen voimattomuus sekä väsymys ovat osa arkeani. Onneksi joukkoon mahtuu myös niitä hyviä ja valoisia päiviä, jotka antavat arvokasta uskoa tulevaan.   Katson ulos ikkunasta – pilvet liikkuvat taivaalla hitaasti jättäen jälkeensä pehmeänä leijailevia lumihiut...

Pieni lempeä runokokoelma

Kuva
  Lempeämpi minä Kipusin en kipuillut uskalsin taas unohtaa huipulla hellittää ihmetellen irtipäästää   Luovuin en luovuttanut rohkenin taas rauhoittua hiljaisuudessa herkistyä kiitollisuuteen keskittyä   Hymyilin en hylännyt aloin taas avautua vanhasta vapautua unelmointiin uskaltautua   Voimaannuin en voivotellut onnistuin taas oppimaan askelilleni antautumaan lempeydellä lähtemään                              --- Siipirikko varpunen se en ole minä sinun tahtosi vain   Omani menetin itseni kadotin emme me olleet yhtä   Kauniissa vankilassa en pystynyt hengittämään en näkemään   Sisintäni satutit kaikin tavoin rajoitit meidät rakkaudellasi hajotit   Nyt siivet kiinni ihollani syvälle piirtyneenä jotta muistaisin   Vaikka jäljet jäivät en enää otteeseesi jää katso, lennän vapauteen!                      ...

Novelli: Raunioituminen on lahja – raunioituminen on tie muutokseen

Kuva
  Raunioituminen Päivä, joka muutti elämäni suunnan. Hetki, josta alkoi muutos. Kuva: Inka Kiuru   On syyskuu 2019 ja makaan työpäivän jälkeen puutaloyksiöni kolealla lattialla. Kotimatkasta en muista juuri mitään, mutta jotenkin olen selviytynyt työpaikaltani tähän. Työmäärä tuntuu loputtomalta, vaikka lähdin jälleen toimistolta viimeisenä. Kyyneleet valuvat poskillani enkä tiedä, kauanko olen ollut paikoillani. Vain eteisen valo on päällä, kengät ja takki vielä ylläni. Paineen tunne ohimolla yltyy, lihakset särkevät ja kylmänväreet kulkevat läpi kehoni päästä varpaisiin – ”Ei voi olla… olenkohan taas tulossa kipeäksi?” havahdun huolestuneena. Annan silmien painua kiinni, en jaksa nyt muutakaan. Olen asunut jo vuosia yksin, mutta tällaisina hetkinä toivoisin, että joku olisi kotona odottamassa, lohduttamassa. Mielessäni on vain yksi ajatus – salille tai lenkille on mentävä, siitä saisin taas voimaa selvitä huomisesta. ”Pitää vain jaksaa, ota itseäsi niskasta kiinni! Sen jälke...