Lempeämpi minä

  Kun toipumisesta tulikin    loppuelämän projekti Ihana kirjoittaa tänne taas pienen hiljaiselon jälkeen. Voinnin kanssa on ollut viime viikkoina taas enemmän haasteita ja voimavarat on täytynyt keskittää toipumiseen sekä opiskeluihin. Joten kiitos, kun olet mukana. <3 Pitkien tutkimusten ja epätietoisuuden jälkeen sain maaliskuun alussa reumatologian erikoislääkäriltä vahvistuksen:  sairastan fibromyalgiaa. Silloin oli pakko hetkeksi pysähtyä ja hengähtää. Nyt olen ehtinyt jäsennellä tietoa omassa mielessäni ja kehossani, joten on aika jakaa ajatuksia ja tunteitani myös teille.  Diagnoosin myötä löytyi viimein selitys sille, miksi ylikunnon oireet ovat pitkittyneet eivätkä ole helpottaneet yli vuoden mittaisesta levosta huolimatta. Kiinnostavaa on myös se, että fibromyalgia on todennäköisesti puhjennut kehossani jo nuoruudessa, mutta ylikunnon, uupumuksen ja etenkin liikkumattomuuden seurauksesta tilanne on päässyt äitymään pahaksi.   Fibromyalgia on oletettavasti ollut myös her

 Hellittämisen vaikeus   Tällä kertaa kerron siitä, mitä elämässäni tapahtui sen jälkeen, kun uuvuin ja sain ylikunto diagnoosin lokakuussa 2019. Jos ylikunto ei ole sinulle vielä tuttu, voit lukea aiheesta ja sen hoidosta tarkemmin  täältä .   Olen saanut rohkaisevien kiitosviestien lisäksi kysymyksiä siitä, miten lähdin sairastumisen jälkeen palautumaan , ja miten prosessi eteni sekä miten lähdin rakentamaan uudenlaista lempeämpää elämää ? Näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan seuraavaksi ja kirjoitan myös neljästä elämänkriisin vaiheesta , jotka olen käynyt läpi toipumismatkani varrella.   Elämänkriisi Terveyden menettäminen järisytti rajusti elämäni tasapainoa ja aiheutti kriisitilanteen . Muistan edelleen lääkärin totisen ilmeen ja sanat: "tämä täytyy ottaa vakavasti, sinun on pakko pysähtyä". Vähintään puolen vuoden urheilukielto tuntui sillä hetkellä maailmanlopulta. Elämämuutos oli niin suuri, etten pystynyt käsittämään sitä, en hyväksymään enkä hallitsemaan henkise