Tekstit

Näytetään tunnisteella Taistelu merkityt tekstit.

Sanat voivat eheyttää, mutta ne voivat tehdä myös rumaa jälkeä.

Kuva
     Voittajako? Millainen voima sanoillamme  on toisiin ihmisiin? Tämän runon olen kirjoittanut tänä keväänä luovan kirjoittamisen -kurssilla. Ja viime viikkoina olen pohtinut paljon sanojen merkitystä, joten päätin rohkeasti julkaista runon samaisen teeman hengessä.  Runo eroaa hieman aikaisemmistani, mutta toivon sen kantaaottavan sävyn herättävän ajatuksia.  Me voimme vaikuttaa pienilläkin sanavalinnoillamme siihen, miten itseämme ilmaisemme. Mielestäni on tärkeä pohtia, millainen vaikutus sanoillamme on toisen ihmisen tunteisiin - sanat voivat parhaimmillaan eheyttää, mutta ne voivat tehdä myös rumaa jälkeä. Etenkin me erityisherkät saatamme jäädä pohtimaan pitkäksikin aikaa jotain toisen sanomaa ja pahimmillaan omalla kohdallani ikävät sanat saattavat viedä yöunet tai painaa mieltä monta päivää.  Muistetaan välillä punnita omia ajatuksiamme ennen kuin sanomme ne ääneen. Muistetaan lempeys myös muita kohtaan. Rohkaistaan, kannustetaan ja tuetaan t...

Onko fibromyalgia tunnollisten naisten luulotauti?

Kuva
Elämää näkymättömän sairauden kanssa Tällä viikolla olen puhunut somen puolella siitä, millaista on elää elämää sairauden kanssa, joka ei näy ulospäin . Ja lempeästi muistuttanut meitä kaikkia siitä , ettemme aina voi tietää, mitä toinen maailmalta salaa. T ästä samaisesta teemasta haluan kirjoittaa myös tänne blogin puolelle – tällä kertaa hieman kantaaottavampaan sävyyn . Siitä huolimatta, että kirjoitan tämän tekstin nyt fibromyalgiasta, uskon aiheen resonoivan myös muillekin  – samaistua voi varmasti muistakin lähtökohdista . Oli kyseessä sitten mikä tahansa krooninen kipusairaus, mielenterveyden häiriö tai jokin muu näkymätön kamppailu, sama viesti pätee kaikkien kohdalla: kipu, suru tai menetys eivät aina ole näkyviä vammoja, mutta ne ovat silti aitoja ja olemassa. Ja vaikka uneton tai masentunut jaksaa näyttää muiden silmissä reippaalta, hän saattaa silti olla sisäisen taistelun uuvuttama.  Tärkeintä olisikin, että kohdatessamme toisia ihmisiä, muistaisimme kunni...