Tekstit

Sanojen eheyttävä voima

Kuva
  tarinan alkusanat Voisinpa palata tämän kuvan hetkeen ja tunnelmaan, satumaisen kauniiseen kesäiltaan. Tuntea lämpimän kallion käsieni alla ja katsoa kuinka viimeiset auringonsäteet väreilevät veden pinnassa. Huokaista helpotuksesta. Kirjoittaessani tätä on harmaa tammikuun päivä ja aika tuntuu pysähtyneen. Uusi vuosi on alkanut jälleen kipuillen voinnin kanssa – kunto on ottanut rajusti takapakkia jo muutamaan otteeseen kuluneiden viikkojen aikana. Ja vaikka uupumus ja ylikunto diagnooseista on kulunut reilu vuosi, olen edelleen toipilas ja tarvitsen lepoa päivittäin. Keho reagoi tällä hetkellä herkästi pieneenkin fyysiseen ja henkiseen rasitukseen. Lihassäryt, kuumeilu, korkeat leposykkeet, uniongelmat ja kokonaisvaltainen voimattomuus sekä väsymys ovat osa arkeani. Onneksi joukkoon mahtuu myös niitä hyviä ja valoisia päiviä, jotka antavat arvokasta uskoa tulevaan.   Katson ulos ikkunasta – pilvet liikkuvat taivaalla hitaasti jättäen jälkeensä pehmeänä leijailevia lumihiutaleita, v

Pieni lempeä runokokoelma

Kuva
  Lempeämpi minä Kipusin en kipuillut uskalsin taas unohtaa huipulla hellittää ihmetellen irtipäästää   Luovuin en luovuttanut rohkenin taas rauhoittua hiljaisuudessa herkistyä kiitollisuuteen keskittyä   Hymyilin en hylännyt aloin taas avautua vanhasta vapautua unelmointiin uskaltautua   Voimaannuin en voivotellut onnistuin taas oppimaan askelilleni antautumaan lempeydellä lähtemään                              --- Siipirikko varpunen se en ole minä sinun tahtosi vain   Omani menetin itseni kadotin emme me olleet yhtä   Kauniissa vankilassa en pystynyt hengittämään en näkemään   Sisintäni satutit kaikin tavoin rajoitit meidät rakkaudellasi hajotit   Nyt siivet kiinni ihollani syvälle piirtyneenä jotta muistaisin   Vaikka jäljet jäivät en enää otteeseesi jää katso, lennän vapauteen!                                                                            --- Väsymyksestä värisevä kehoni   Venyit ja taivuit aina äärimmilleen asti kunnes et enää jaksanut   Nyt on osattava pysähtyä uutt

Novelli: Raunioituminen on lahja – raunioituminen on tie muutokseen

Kuva
  Raunioituminen Päivä, joka muutti elämäni suunnan. Hetki, josta alkoi muutos. Kuva: Inka Kiuru   On syyskuu 2019 ja makaan työpäivän jälkeen puutaloyksiöni kolealla lattialla. Kotimatkasta en muista juuri mitään, mutta jotenkin olen selviytynyt työpaikaltani tähän. Työmäärä tuntuu loputtomalta, vaikka lähdin jälleen toimistolta viimeisenä. Kyyneleet valuvat poskillani enkä tiedä, kauanko olen ollut paikoillani. Vain eteisen valo on päällä, kengät ja takki vielä ylläni. Paineen tunne ohimolla yltyy, lihakset särkevät ja kylmänväreet kulkevat läpi kehoni päästä varpaisiin – ”Ei voi olla… olenkohan taas tulossa kipeäksi?” havahdun huolestuneena. Annan silmien painua kiinni, en jaksa nyt muutakaan. Olen asunut jo vuosia yksin, mutta tällaisina hetkinä toivoisin, että joku olisi kotona odottamassa, lohduttamassa. Mielessäni on vain yksi ajatus – salille tai lenkille on mentävä, siitä saisin taas voimaa selvitä huomisesta. ”Pitää vain jaksaa, ota itseäsi niskasta kiinni! Sen jälkeen tuntuu