Lempeämpi minä

Elämää näkymättömän sairauden kanssa Tällä viikolla olen puhunut somen puolella siitä, millaista on elää elämää sairauden kanssa, joka ei näy ulospäin . Ja lempeästi muistuttanut meitä kaikkia siitä , ettemme aina voi tietää, mitä toinen maailmalta salaa. T ästä samaisesta teemasta haluan kirjoittaa myös tänne blogin puolelle – tällä kertaa hieman kantaaottavampaan sävyyn . Siitä huolimatta, että kirjoitan tämän tekstin nyt fibromyalgiasta, uskon aiheen resonoivan myös muillekin  – samaistua voi varmasti muistakin lähtökohdista . Oli kyseessä sitten mikä tahansa krooninen kipusairaus, mielenterveyden häiriö tai jokin muu näkymätön kamppailu, sama viesti pätee kaikkien kohdalla: kipu, suru tai menetys eivät aina ole näkyviä vammoja, mutta ne ovat silti aitoja ja olemassa. Ja vaikka uneton tai masentunut jaksaa näyttää muiden silmissä reippaalta, hän saattaa silti olla sisäisen taistelun uuvuttama.  Tärkeintä olisikin, että kohdatessamme toisia ihmisiä, muistaisimme kunnioittaa, kuunne

  Kun toipumisesta tulikin    loppuelämän projekti Ihana kirjoittaa tänne taas pienen hiljaiselon jälkeen. Voinnin kanssa on ollut viime viikkoina taas enemmän haasteita ja voimavarat on täytynyt keskittää toipumiseen sekä opiskeluihin. Joten kiitos, kun olet mukana. <3 Pitkien tutkimusten ja epätietoisuuden jälkeen sain maaliskuun alussa reumatologian erikoislääkäriltä vahvistuksen:  sairastan fibromyalgiaa. Silloin oli pakko hetkeksi pysähtyä ja hengähtää. Nyt olen ehtinyt jäsennellä tietoa omassa mielessäni ja kehossani, joten on aika jakaa ajatuksia ja tunteitani myös teille.  Diagnoosin myötä löytyi viimein selitys sille, miksi ylikunnon oireet ovat pitkittyneet eivätkä ole helpottaneet yli vuoden mittaisesta levosta huolimatta. Kiinnostavaa on myös se, että fibromyalgia on todennäköisesti puhjennut kehossani jo nuoruudessa, mutta ylikunnon, uupumuksen ja etenkin liikkumattomuuden seurauksesta tilanne on päässyt äitymään pahaksi.   Fibromyalgia on oletettavasti ollut myös her

Fibromyalgia Pitkien tutkimusten ja epätietoisuuden jälkeen sain viime viikolla reumalääkäriltä vahvistuksen: sairastan fibromyalgiaa.  Sairaus on nyt osa minua ja se on hyväksyttävä. Sen kanssa on opeteltava kulkemaan yhteistä matkaa. Kuunneltava tarkasti kehon viestejä ja pidettävä huoli rajoista. Läsnä on ajoittain huoli tulevasta, voimattomuus ja suru menetetystä. Toisaalta haluan uskoa muutoksen voimaan, kulkea lempeydellä uutta kohti ja olla rohkea - kivuista ja muista haasteista huolimatta. Toipumisesta tulikin nyt sitten tällainen loppuelämän projekti, mutta matkani lempeämpään elämään jatkuu! Näistä ajatuksista syntyi tämä runo. Pystytkö samaistumaan? <3 Fibromyalgia on krooninen kipu- ja uupumusoireyhtymä, jossa keskushermostossa ja kipuradoissa on pysyvä säätelyhäiriö. Tulen kirjoittamaan tarkemmin aiheesta ja tuntemuksistani tänne blogiin hieman myöhemmin. Lempeää viikonloppua juuri sinulle! Psst. Pidän pienen kirjoitustauon täällä blogin puolella terveyteen