Lempeämpi minä

Rakas kehoni  Tällä kertaa kirjoitan aiheesta, joka on itselleni edelleen melko arka ja aktiivisesti työn alla; oman kehon hyväksyminen juuri sellaisena kuin se on .  Myönnän, että lempeämmästä elämästä huolimatta tämä prosessi on vielä kesken, koska kehoni muuttuu koko ajan. Sairaudestani johtuen en pysty juurikaan urheilemaan tai harrastamaan liikuntaa ja se on entiselle aktiiviurheilijalle iso muutos.  Eikä riitä, että olen kerran päässyt sopuun sen muutoksen kanssa  – työ pitää tehdä vähän väliä uudelleen, kun peilistä näkyy jälleen vieraat muodot ja lempi vaatteet alkavat yksi kerrallaan puristaa. Koen monestakin syystä tärkeäksi kirjoittaa tästä aiheesta, mutta etenkin se on itselleni osa sitä työtä, jota kehoni kanssa käyn läpi. Toivoisin, että teemme pysyvän rauhan ja haluaisin hyväksyä sen, etten voi kaikkeen vaikuttaa. Haluan myös päästää irti viimein menneestä. Mistä kaikki alkoi? Muutoksen käynnisti se hetki, kun sain lääkäriltä puolen vuoden täydellisen urheilukiellon syks

  Matkani joogaopettajaksi Haluan kertoa sinulle, miten toipuvasta ylisuorittajasta tuli lempeän läsnäolon joogaopettaja. Mistä kaikki alkoi ja mitä matka on vaatinut sekä myös antanut? Millaisia oivalluksia jooga on tuonut elämääni ja mitä jooga minulle merkitsee? Viime vuosien ajan olen kamppailut vaikean kroonisen sairauden kanssa ja joogasta on tullut yksi tärkeimmistä lempeyden lähteistäni, keinoista helpottaa oireita sekä harjoittaa kehon ja mielen yhteyttä. Jooga on mitä parhain tapa kasvattaa ja vahvistaa kehotietoisuutta. Lempeä ja kehoa kuunteleva jooga kunnioittaa myös kehoni rajoja sekä rajoitteita. Erästä joogaopettajaani lainaten, joogan myötä olen oppinut antamaan hyvää keholleni enkä enää egolleni .    Minustako joogaopettaja?   Kyllä – ja vieläpä lempeä sellainen. Tätä en olisi vielä jokunen vuosi sitten uskonut. Kuitenkin syksyllä 2019 vakavan uupumuksen jälkeen jooga tuli elämääni ja vähitellen mielessäni alkoi syntyä pieni haave joogaopettajuudesta – ainakin matkas

  Oletko sinäkin joutunut  piiloutumaan suojamuurin taakse?  Tämä runo kuvaa hyvin sitä kehitystä, jota tämä lempeyden matka on minussa saanut aikaan. Vuosia yritin piilottaa herkkyyttäni ja haavojani. Yritin peittää traumaoireet, kuten paniikki- ja ahdistushäiriön, masennuksen ajanjaksot, unettomuuden ja syvät epäonnistumisen tunteet.  Pakenin pahaa oloani suorittamiseen ja yritin olla jotain muuta. Paiskin töitä ja uhmasin jatkuvasti jaksamistani. Treenasin kovaa ja halusin menestyä kaikilla niillä elämän osa-alueilla, joihin pystyin itse vaikuttamaan. Vaikeimpina aikoina rakentamani suojakuori oli niin vahva, että välillä minut ymmärrettiin vääriin ja luultiin koppavaksi. Todellisuudessa kyse oli aivan muusta - en vain pystynyt päästämään ihmisiä lähelleni eikä voimavarat riittäneet sosiaalisiin tilanteisiin. Muurieni suojassa kävin läpi omaa näkymätöntä taisteluani ja yritin parhaani mukaan selviytyä. Aika ajoin uskalsin laittaa itseni alttiiksi myös rakkaudelle, huomatakseni joka

 tabula rasa Joskus uskottiin, että ihminen on syntyessään kuin tyhjä taulu - ”tabula rasa”. Uskottiin, että pelkkä ympäristö ja kasvatus muokkaavat meistä sellaisia kuin olemme. Nykyään kuitenkin tiedetään, että perimällä on voimakas vaikutus etenkin temperamenttiin ja sitä kautta myös persoonallisuuteemme.  Ajatus on minusta joka tapuksessa lohdullinen - kaikkeen emme voi vaikuttaa, mutta moneen asiaan voimme. Vaikka geenit tai esim. lapsuuden kasvuympäristömme määrittävätkin merkittävän osan siitä, mitä olemme, ne ovat kuitenkin vain kehykset. Se, mitä värejä ja millaisia kuvia tauluumme haluamme piirtää, on ainakin osittain omissa käsissämme.  Omaa minuuttaan ja persoonallisuuttaan voi kehittää. Voimme muuttaa suuntaa tai aloittaa alusta, voimme tutustua itseemme paremmin ja opetella ohjautumaan elämään uudella tavalla. Koen, että ainakin oma identiteettini ja persoonallisuuteni ovat käyneet läpi isoa myllerrystä ja muutosprosessia. Tunnistan nykyään entistä paremmin omat ominaispi