Miten onnistui määmatka kroonisen sairauden kanssa?


 Määmatka Barcelonaan


'

Kirjoittelen tällä kertaa pientä matkaraporttia kokemuksistani kroonisen sairauden kanssa matkustamisesta. En niinkään kerro siitä, mitä kaikkea tein tai näin matkallani enkä siitä, millainen kaupunki Barcelona on, vaan kirjoitan kokemukseni sairauden näkökulmasta. Tiedän, että moni vertaiseni saattaa pohtia samoja kysymyksiä, joita itsekin mietin ennen matkaa ja joita kohtasin myös matkan aikana. Haluan kokemuksellani jakaa tukea ja kannustusta myös sinulle!

Kyseessä oli ensimmäinen ulkomaanmatkani sitten sairastumisen – tai tarkemmin ottaen sairauden pahenemisvaiheen. Edellinen matkani oli myös Barcelonaan kolme vuotta sitten kesällä 2019. Pian tämän matkan jälkeen kaikki elämässäni muuttui (jos tarinani ei ole entuudestaan tuttu, voit tutustua siihen täältä.)

Kotimaassa olen muutaman onnistuneen määmatkan tehnyt huolimatta fibromyalgian tuomista haasteista. Minulla epäillään puhjenneen myös krooninen väsymysoireyhtymä eli nämä kaksi ovat nyt matkaseuralaisinani, minne ikinä menenkin ja ulkomaanmatka yksin tuntui näistä lähtökohdista hieman jopa pelottavalta. Pahimmillaan vointini, kun voi mennä lähes halvauksen kaltaiseen tilaa, jolloin en pärjään omillani – ja jatkuvat kiputilat sekä väsymys kuuluvat osaksi jokapäiväistä arkeani.


Miten huomioin sairauteni matkaa suunnitellessa?

Päätin ottaa kuitenkin rohkean askeleen ja kokeilla, miten yksin matkustaminen onnistuu ulkomailla. Vietin puolitoista viikkoa minulle rakkaassa Barcelonassa. Vaikka en ole tähänkään mennessä antanut kroonisen sairauden olla este yksin matkustamiselle, niin nyt kompromisseja täytyi tehdä jo suunnitteluvaiheessa:
 
1) Barcelona on minulle entuudestaan tuttu kaupunki, jossa olen myös vähän aikaa asunut vuosia sitten. Näin ollen ei ollut paineita nähtävyyksien kiertelystä. 
 
2) Yövyin ensimmäistä kertaa vuokra-asunnon sijaan hotellissa, jotta apu oli tarvittaessa lähellä ja vähintään aamupalasta huolehti puolestani joku muu. 
 
3) Myös etäisyydet oli huomioitava jo ennen matkaa. Sen sijaan, että kävelisin ja juoksisin toistakymmentä kilometriä päivässä (kuten ennen), minun täytyi ennakoida jokainen siirtymä
 
4) Hotelli sijaitsi lähellä rantaa juuri siirtymiä helpottaakseni – ja jos voimat eivät riittäisi liikkumiseen, pystyisin nauttimaan uimisesta hotellin altaalla. Näistä molemmista tuli myös lisäkustannuksia majoituskuluihin. 
 
5) Lisäksi maksoin muistakin palveluista, joita ennen en ole joutunut miettimään: kuljin julkisten sijaan taksikyydeillä – jo heti lentokentällä oli kuski valmiiksi odottamassa. Pienellä lisähinnalla pääsin myös lentokoneeseen ensimmäisten joukossa – tämä välttääkseni jonottamisen ja turhan seisoskelun, mikä vie energiaa ja heikolla hetkellä voi olla minulle lähes mahdotonta. 
 
6) Uusia hankintojakin täytyi tehdä ennen matkaa: rinkan sijaan oli ostettava kevyt, helposti liikuteltava ja työnnettävä matkalaukku, jota ei tarvitsisi kantaa. 

Miten sairaus vaikutti lomailuun?

Kuten olin ennakoinutkin, matkakokemus oli tällä kertaa erilainen kuin aikaisemmilla kerroilla – etenkin tutussa Barcelonassa. Tämä oli kuudes kerta, kun siellä olin ja nyt ensimmäistä kertaa en voinutkaan tehdä samoja asioita kuin aina ennen. Tunsin myös ahdistusta muun muassa ihmispaljoudesta, joka ei aiemmin ole herättänyt samaa voimakasta tunnereaktiota.
 
Viihdyinkin eniten hotelilla, joten oli hyvä, että olin panostanut sen valintaan. Sijainnin lisäksi olin kiinnittänyt hotellissa huomiota siihen, että sieltä löytyy mukava ulkoterassi ja uima-allas (melko harvinaista Barcelonassa). Lisäksi minulle oli tärkeää, että saisin aamulla laadukkaan aamiaisen ja omassa huoneessani olisi jääkaappi (omia eväitä varten) sekä oma pieni parveke tai terassi, jos en pääse poistumaan huoneesta voinnin takia. Kaikki nämä toteutuivat Hotel Oasiksessa, jota voin lämpimästi suositella myös sijaintinsa puolesta – etenkin, jos haluat hotellin läheltä rantaa.



Aamupäivät vietin omalla terassilla lempeästi joogaten ja meditoiden sekä myös töitä tehden (Matka itseni puolelle -verkkokurssi tulossa pian, lue lisää täältä!). Iltapäivät lepäsin allasalueella ja keräsin voimia. Nautin etelän auringosta ja lämmöstä – ne auttoivat kipuihin ja latasivat kehoa ja mieltä. Illan tullen palasin oman hotellihuoneen terassille syömään kaupasta ostamiani eväitä (mm. salaatteja, hedelmiä, pähkinöitä ja erilaisia tapaksia).



Joka ilta menin ajoissa nukkumaan, koska uni on minulle kaikki kaikessa jaksaakseni. Olen muutenkin huono nukkuja, mutta tällä matkalla uneni oli entistä heikompaa, joten aikaa levolle oli syytä varata. Olen aiemmin kirjoitellut siitä, miten pärjään unettomuuteni kanssa, siitä voit halutessasi lukea täältä.
 
Muutamana iltana kävelin yhteensä parin kilometrin matkan rannalle uimaan ja takaisin. Lisäksi kahtena iltana kävin nauttimassa kulttuuriesityksistä, joihin olin ostanut liput etukäteen (olin matkalla apurahan voimin, jonka oli myöntänyt Turun teatterisäätiö). Tapasin myös rakkaat ”Barcelonan isovanhempani” eli vanhan pariskunnan, joihin tutustuin 8 vuotta sitten asuessani heidän naapureina.

Tämän enempää en ohjelmaa 1,5 viikon lomalle uskaltanut järjestää – ja ratkaisu oli ihan oikea. Näin ollen en uuvuttanut itseäni liikaa ja jaksoin huonoista yöunista huolimatta yllättävän hyvin. 


Mikä oli haastavinta? 

Menomatka kohteeseen oli ehkä tämän matkan suurin koettelemus. Lensin Barcelonaan aikaisella lennolla ja kentälle oli lähdettävä jo aamuyöstä. Tässä olin kuitenkin sen verran taas ennakoinut, että yövyin matkaa edeltävän yön Helsingissä. Menomatka sujui ongelmitta, mutta vaati valtavasti voimia.
 
Ja vaikka olin ennakoinut myös sen, että pääsen ensimmäisten joukossa koneeseen ja taksikyyti vie kentältä hotellille, olin aivan loppu päästessäni aamupäivästä perille. Sen jälkeen jouduin odottamaan vielä useita tunteja hotellihuoneeni vapautumista. Tässä kohtaa alkoi olla nälkä ja väsymys nosti myös tunteet pintaan – Barcelona ei tuntunut enää samalta kuin ennen.
 
Elinympäristöni on viime vuodet ollut lähes täysin vastakohta sille, minkä Barcelonassa kohtasin. Vaikka olin henkisestä valmistautunut tähänkin tunnekokemukseen, siinä väsyneenä se meinasi saada yliotteen minusta. Ihmispaljous ympärilläni tuntui ylitsepääsemättömältä enkä päässyt sitä mihinkään pakoon. Edes merimaiseman näkeminen ei helpottanut oloani. Siinä kohtaa hetken pelkäsin, tulenko nauttimaan matkasta ollenkaan. Onneksi näin ei käynyt.
 
Toinen haastava asia oli kuitenkin vanhan elämän kohtaaminen uutena minänä. Aiemmin, kun olin matkustanut Barcelonassa, olin viettänyt hyvin aktiivista elämää. Lenkkien ja pitkien kävelyiden lisäksi olin viettänyt päivät ruuhkaisella rannalla, nähnyt ihmisiä ja ollut ulkona myöhempään. Väenpaljouskaan ei ollut aiheuttanut mitään suurempaa tuskaa, vaikka erityisherkkyyteni takia olen aina ollutkin monenlaisista ärsykkeistä kuormittuva.


Nyt en pystynyt tekemään samoja asioita kuin ennen – varsinkaan samalla tahdilla. En nauttinut enää samoista asioista – etenkään sellaisessa määrin, mitä ennen. Kaikki etäisyydet tuntuivat yhtäkkiä todella pitkiltä (mitä ne toki miljoonakaupungissa ovatkin) enkä voinut kuvitellakaan hyödyntäväni aiemmilta kerroilta tuttua metroliikennettä sen ruuhkaisuuden vuoksi. Yhden kerran kuljin bussilla ja se sujui melko hyvin, vaikken istumaan päässytkään.
 
Haastavaa oli siis jälleen kohdata entinen elämä ja sairauden tuomat muutokset siihen. Piti päästää irti menneestä ja esitellä Barcelona uudelle Lempeämmälle minälle – tehdä matkastani rohkeasti uudenlainen ja täysin omannäköinen. Yritin olla tuntematta painetta siitä, mitä ennen oli ollut tai mitä ennen olin tehnyt ja tuntematta surua siitä, mitä jouduin nyt jättämään tekemättä. Sen sijaan keskityin niihin asioihin, jotka olivat hyvin ja kiitollisuuteen siitä, että ylipäätänsä olin siellä ja pystyin liikkumaan omin avuin.


Kannattiko lähteä? 

Näistä kompromisseista ja henkisistä kipuiluista huolimatta, tärkeintä minulle oli päästä matkaan. Ja nyt kotiuduttuani voin onnekseni todeta, että matka kannatti ja se meni paremmin kuin uskalsin toivoa. En esimerkiksi tarvinnut kävelykeppiä kertaakaan ja sain toteutettua kaiken sen, mitä olin toivonut ja suunnitellutkin eli mitään ei tarvinnut perua.
 
Sain rakennettua matkan aikana myös uudenlaiset, hyvinvointiani tukevat rutiinit ja vietettyä eri tavalla ihanaa aikaa rakkaassa kaupungissani. Kokemus oli minulle todella tärkeä ja myös jatkoa ajattelen rohkaiseva. Tiedän nimittäin, että olisi ollut todella kova paikka, jos tästäkin tärkeästä asiasta olisi luovuttava. Joten ainakaan vielä ei tarvitse hylätä tätä osaa itsestäni – määmatkat tulevat saamaan jatkoa!
 
Lopuksi haluan lempeästi muistuttaa myös sinua; vaikka krooninen sairaus on monesti hidaste, este sen ei välttämättä tarvitse olla! Laitathan minulle viestiä, jos haluat kysyä jotain lisää. Löydät minut somesta @lempeampimina ja tavoitat myös sähköpostitse lempeampimina@gmail.com.

Lempeydellä
Annukka

 


















Kommentit